Kansanparannus Kansanparantaja on aina joko oppinut taikka saanut tietonsa joltakin vanhemmalta parantajalta ja taitajana tai sitten hän on opetellut taitonsa itse. Tapio Koponen määrittelee kansanparantajan henkilöksi, joka kansan keskuudessa joko perimiensä tai itse oppimiensa keinojen ja usein vaistonvaraisten menetelmien avulla harjoittaa parannustoimintaa. Kansanparantajan taito periytyi yleensä samassa suvussa siten, että vanhempi parantava opetti tietonsa ja taitonsa valitsemalleen seuraajalle. Useimmiten parannustaidon omaava äiti tai isä opetti taitonsa jollekin lapsistaan. Näin parannustaito siirtyi seuraavalle sukupolvelle.
Parantajan taidot saatettiin siirtää muullekin, esim. lähisukulaiselle tai muulle parantajan sopivaksi katsomalle henkilölle. Tällöin oppi voitiin ostaa esim. viinaryypyllä tai palkattomalla palvelulla. Parantajaksi ei ryhdytty eikä taitoja opetettu ellei parantajaksi aikovan luonteenominaisuuksiin kuulunut halu auttaa lähimmäistään. Se oli kaiken parannuksen opetustoiminnan lähtökohtana. Rehellisten ja asiansa omaavien kansanparantajien rinnalla ja jalanjäljissä on kautta aikojen kulkenut ns. puoskareita ja huijareita, joiden ainoana tarkoituksena on käyttää hyväkseen sairaan ihmisen herkkäuskoisuutta ja sairauden aiheuttamaa hätätilaa. Puoskarien parannustaidot ovat olleet yleensä täysin olemattomia.Kansanparantajan ja puoskarin ero on siinä, että puoskari ei välitä lainkaan potilaastaan ja hänelle on yhdentekevää kuinka potilaalle käy, kunhan hän vain hyötyy potilaastaan taloudellisesti mahdollisimman paljon. Siksi onkin erityisen tärkeää, ettei rehellisesti toimivia ja taitavia kansanparantajia sekoiteta näihin moraaliltaan täysin ala-arvoisiin puoskareihin. Oikeilla kansanparantajilla on aina ollut korkea moraali ja erittäin suuri vastuuntunto potilaistaan ja työstään. Parantajan arvostus ei aina riippunut hänen kyvyistään parantajana, vaan hänen muusta asemastaan yhteisössä. Elämäntavoiltaan rehti ja kunnollinen oli arvostetumpi kuin juoppo maankiertäjä. Kuuluisille ja mahtaville parantajille sallittiin pieniä omituisuuksia ja paheitakin. Oman kylän parantajia ei arvostettu samoin kuin kauempana asuvia toisten pitäjien parantajia, joiden maine oli kiirinyt kauas oman pitäjän rajojen ulkopuolelle. Parantajien joukossa oli sekä kiertäviä ammattilaisia, että niitä, jotka tekivät parannustyötä muun työnsä ohella. Heissä oli talollisia, renkejä, kyläseppiä, kulkukauppiaita, räätäleitä, suutareita, pyykkäreitä jne. Parantajat eivät ole koskaan pyytäneet mitään suuria palkkioita palveluksistaan. Usein heille riitti, kun saivat talosta yösijan ja ruokaa. Tavallisesti kuitenkin heille annettiin tuntuvampaakin korvausta, kuten rahaa, kangasta, ruokaa jne.Parantajienkin keskuudessa oli ja on edelleenkin erilaisia spesialisteja aivan kuten lääketieteenkin piirissä on tänä päivänä. Oli kuppareita, hierojia, niksauttelijoita eli jäsenkorjaajia, rohdoilla ja yrteillä parantavia verenseisauttajia jne. lähde: Suomen kansanparantajaseuran sivut Antti Torsti - Auttaa kivuissa ja kolotuksissa!- yleensä jopa yksi hoitokerta riittää - Tervetuloa!Soita ja varaa aika 0440 968682 tai lähetä viesti |